Listaa kaikki tuotteet  Taide ja musiikki  Historia, kulttuuri ja maantiede
 Historia, kulttuuri ja maantiede
« takaisin
Suomen antiikkiesineet 1-4
18.12.2006 TIEDOTE W+G

Suomen antiikkiesineet -sarja esittelee tyylit jugendista modernismiin

Päätoimittaja, museonjohtaja Kari-Paavo Kokin johdolla työskennellyt toimituskunta on saanut suururakkansa päätökseen. Neliosaisen Suomen antiikkiesineet -sarjan viimeinen osa Jugendista modernismiin kattaa 1900-luvun 1970-luvulle asti. Ajanjaksoon sisältyy kolme tyylikautta, joille maailmansodat muodostavat selvästi erottuvat rajat. Vuosisadan alussa esiin nousi jugend, ensimmäisen maailmansodan jälkeen klassismin myötä art deco ja funktionalismi ja toisen maailmansodan jälkeen modernismi. Kirja esittelee kunkin tyylin laajasti ja havainnollisesti. Kirja kuvitus on monipuolinen ja runsas ja moni esine on ensi kertaa lukijan ihasteltavana.

Kirja Jugendista modernismiin sekä erillinen, koko sarjan kattava Hakemisto-osa täydentävät aiemmin ilmestyneitä osia Renessanssista rokokoohon, Kustavilaisuudesta empireen ja Kertaustyylit. Sarja on ensimmäinen laatuaan Suomessa. – Maamme vanha, rikas ja monipuolinen esineellinen kulttuuriperintö ja taidekäsityö ovat ensimmäistä kertaa saaneet kattavan ja asiantuntevan kokonaisesityksen, toteavat sarjan toimituskunnan jäsenet kirjan esipuheessa. Toimituskunnan toiveena on, että nyt valmistunut kirjasarja tulee lisäämään edelleen kiinnostusta ja arvostusta esinekulttuuria kohtaan ja kannustamaan uusiin tutkimuksiin ja tiedon lisäämiseen.

Päätoimittaja Kari-Paavo Kokin lisäksi toimituskunnan muita jäseniä ja sarjan keskeisiä ideoijia ja kirjoittajia ovat olleet vapaaherra, antiikkikauppias Arthur Aminoff, antiikkikauppias Bernt Morelius, museonjohtaja emerita Marketta Tamminen, arkkitehti Tauno Tarna sekä toimituspäällikkö Ritva Forslund. Sarjan julkaisija on Weilin+Göös ja toimituksesta on vastannut WSOY:n suurteososasto.

Jugend eli tyylinä lyhyen mutta intensiivisen ajan
Kokin mukaan jugend-tyyli sai eri maissa erilaisia painotuksia. – Kun ranskalaiset hakivat innostuksensa maan taidekäsityön kulta-ajalta rokokoosta ja englantilaiset palasivat vielä kauemmas keskiajalle ja goottilaiseen tyyliin, niin ruotsalaiset palasivat rakkaaseen kustavilaiseen aikaansa. Ei siis ole ihme, että Suomessa jugend sai vaikutteita usealta taholta. Näkyvimmät piirteet olivat kansallisia aiheita, joita ammennettiin maan omasta historiasta ja taiteilijoiden Karjalaan suuntautuneilta matkoilta, kirjoittaa Kari-Paavo Kokki. Jugendin piirteitä alkoi esiintyä huonekaluissa jo1890-luvulla, joskin 1910-luku oli varsinaista jugendin kulta-aikaa. Pienempien paikkakuntien puusepät valmistivat jugendtyylin huonekaluja vielä 1920-luvullakin. Näin tapahtui myös muualla Euroopassa, missä monet tehtaat käyttivät jugendmuotoja vielä pitkälle 1900-luvun alkuvuosikymmenille.

Jugendin ajan ilmiöitä ja taiteilijoita
Taidehistorioitsija Pirjo Hämäläinen kertoo artikkelissaan, miltä pohjalta ja millaisista elementeistä suomalainen jugend muodostui. Jugendin arkkitehdit eivät enää rajoittuneet pelkkään rakennussuunnitteluun, vaan interiööreistä tehtiin kokonaistaideteoksia. Sisustuksia varten piirrettiin huonekaluja, valaisimia, verhoja, ryijyjä, ruokailuvälineitä ja kynttilänjalkoja. Uusia esinetyyppejä olivat mm. sähkövalaisimet. Kansainvälinen lasi, keramiikka, valaisimet ja metalliesineistö esitellään kirjassa asiantuntijoiden kirjoittamin erikoisartikkelein, samoin kotimaiset tapetit, kaakeliuunit, lasimaalaukset, hopea, tekstiilit, ryijyt ja keittiöesineistö. Arkkitehti Eliel Saarinen ja kuuluisa Hvitträskin rakennuskompleksi sekä taiteilija Louis Sparre ja hänen aloitteestaan syntynyt AB Iris ovat saaneet omat erityisartikkelinsa. Jugendin levoton viivaleikkiin ja kasviornamentiikkaan liittyvä muotokieli ja käsittelytapa olivat siinä määrin uutta ja häkellyttävää, ettei suuri yleisö suinkaan ottanut sitä kokonaisuudessaan ihastuksella vastaan. Sitä vastoin suoraviivainen myöhäisjugend näkyi varsin pitkään suomalaisessa huonekalutuotannossa. Kirja sisältää myös tiivistä tietoa, miten jugendin ja muut tyylit voi tunnistaa. Tunnistusta helpottavat Maija Niemisen kauniit, havainnolliset piirrokset.



Art deco ja funktionalismi
- Ensimmäisen maailmansodan järkytykset saivat ihmiset hakeutumaan ikiturvalliseen klassismiin. Art deco -nimellä kutsutaan varsinaisesti kahden maailmansodan välisen aikakauden tyyliä, joka haki vaikutteita useiden eri aikojen klassisista tyyleistä. Monissa maissa se sai varsin ylellisiä ilmenemismuotoja, ei kuitenkaan Suomessa. Art deco oli oikeastaan viimeinen totaali tyyli, sillä se ulottui kaikille aloille arkkitehtuurista ja sisustuksista puku- ja korusuunnitteluun, kirjankuvitukseen ja kuvataiteisiin, kuvailee toimituskunnan jäsen Marketta Tamminen.

Tutkijat Kaarina Peltonen ja Jarno Peltonen selvittävät art decon ja siitä yhteiskunnallisen ja teknisen kehityksen seurauksena muodostuneen funktionalismin syntyä ja ilmenemismuotoja. Asuntotuotannon uskottiin ratkaisevan ajan sosiaaliset ongelmat. Tavoitteena oli sisustaa tarpeiden ja tarkoituksenmukaisuuden eikä edustavuuden mukaan. Huonekalutehtaat alkoivat tehdä yhteistyötä huonekalupiirtäjien kanssa, mutta teräsputken käyttö mullisti huonekalusuunnittelun. Vanhojen ryijyjen renessanssi johti puolestaan taideryijyjen läpimurtoon 1920-luvulla. Eduskuntatalo, aikakauden häikäisevin kokonaistaideteos maassamme, käsitellään kirjassa omana lukunaan. Muut erilliset artikkelit käsittelevät sekä kansainvälisen että suomalaisen lasin, Kera Oy:n keramiikantuotantoa, Taidetakomo Antti Hakkaraisen, Espoon Soukan puusepäntuotantoa sekä konttorisisustuksia.

Modernismin esiintulo Modernismin esittely kirjassa on myös Kaarina ja Jarno Peltosen kirjoittama. Toisen maailmansodan jälkeen vahvana esiin nousseen modernismin juuret ovat edeltävässä funktionalismissa. Sodasta ja pulasta huolimatta 1940-luku oli vahva ja innovatiivinen vaihe taidekäsityössä. 1950-luvulla Suomi muotoiltiin maailmankartalle taideteollisuusnäyttelyiden avulla. Tähän vaikuttivat mm. sodan jälkeisen ajan tuomat suunnittelumahdollisuudet, nuorten taiteilijoiden koulutus ja poikkitaiteellisuus, huomiota herättävät esineet sekä kiinnostava näyttelyarkkitehtuuri. Ratkaiseva osuus oli myös Taideteollisuusyhdistyksen PR-tietoisella, edustavalla ja kielitaitoisella toimitusjohtajalla H. Olof Gummeruksella. Suomalaisen muotoilun kansainvälinen menestys vahvisti kansakunnan itsetuntoa. Taidekäsityö ja taideteollisuus eivät enää olleet anonyymien mestareiden varassa kuten niin usein aikaisempina vuosisatoina. Esineet yhdistettiin tekijöihin ja nimiin. Lehdistön ansiosta moderni suunnittelu hyväksyttiin laajalti ja Suomessa syntyi suorastaan muotoilijoita ihannoiva design-kultti. Kirja sisältää myös itsenäiset artikkelit modernismin huonekaluista ja valaisimista, Keravan Puusepäntehtaan ja Bomanin huonekaluista, Arabian 1900-luvun tuotannosta, Hackmanin aterimista, taidekeramiikasta, suomalaisesta ja kansainvälisestä lasista, taidetekstiileistä sekä modernista muovista. Tekijöistä esittelyssä ovat Alvar Aalto, Paavo Tynell, A. W. Finch, Bertel Gardberg ja Yrjö Kukkapuro.

Minkälaiset esineet ovat tulevaisuuden antiikkia?

Antiikkikauppias Wentzel Hagelstam nostaa artikkelissaan esiin joitakin tämän päivän tuotannosta erottuvia mielenkiintoisia töitä. Muoto ja laatu ratkaisevat, hyvin tehty säilyy ja uniikki on aina arvokkaampaa kuin sarjatuotanto. Teoksen päättää toimittaja Leena Nokelan katsaus maamme antiikkimarkkinoiden kehittymiseen ja antiikkiesineiden keräilyyn.
3.5.2006 TIEDOTE W+G

Suomen Antiikkiesineet –sarjan uusin osa esittelee kertaustyylit

Suomen antiikkiesineet –sarjan toimituskunnan jäsen, museonjohtaja ja tutkija Marketta Tamminen on kirjoittanut kattavan kertaustyylien esittelyn teossarjan kolmannen osan alkuun. Siinä hän kertoo esinekulttuuriin vaikuttaneista muutoksista ja esineiden yleistymisestä samalla, kun käsiteollisuudesta siirryttiin tehdasvalmisteisiin hyöty-, käyttö- ja koriste-esineisiin.


Tietokirja esittelee havainnollisin tekstein ja runsain kuvin kotien sisustusta 1800-luvun loppupuolen tapeteissa, huonekaluissa, valaistuksessa, lämmityksessä ym. kodin esineistössä.
Uustyylien tuntomerkeistä ja erityisesti huonekaluista on puolestaan kirjoittanut teossarjan päätoimittaja, museonjohtaja Kari-Paavo Kokki. Myös muut toimituskunnan jäsenet ovat toimineet sarjan kirjoittajina. Arkkitehti Tauno Tarna on kuvaillut artikkelissaan kertaustyylien ajan posliinia ja keramiikkaa, luonnollisesti myös pohjoismaista ja venäläistä, ja antiikkikauppias Bernt Morelius Fiskarsin valmistamia esineitä. Heidän lisäkseen on useita muita kirjoittajia taiteen tuntijoista ja tutkijoista keräilijöihin ja historian asiantuntijoihin, mm. Raimo Fagerström (hopea- ja metalliesineet), Jorma Räihä (kellot), Marja-Liisa Lehto (käsityöt ja tekstiilit) sekä Leena Willberg (Romantiikan ryijyt).

Kertaustyylien taustaa
Marketta Tammisen mukaan 1700-luvun lopulla alkoi romanttinen suuntaus, joka vahvistui 1800-luvulla. Valtioiden kansallistunteen herääminen johti historiatutkimuksen vahvistumiseen ja etenkin pienten kansojen omien kukoistuskausien heräämiseen henkiin.
Myös kiinnostus muinaismuistoihin heräsi. Useissa maissa kertaustyylit saivatkin kansallisen painotuksen kuten Ranskassa, missä erityisesti Ludvig XV:n ja Ludvig XVI:n aikaiset tyylisuunnat tulivat uudelleen muotiin. Italiassa vastaavasti renessanssi heräsi henkiin uusrenessanssin muodoin ja Saksassa kertaustyylien myötä palattiin 1500-luvun kultakauden uusiin muotoihin.


Kertaustyylit on kattava nimitys merkittävien tyylikausien uudelleen henkiin herätetyille muodoille. Sellaisia olivat 1800-luvulla vaikuttaneet uusgotiikka (1820-1850), uusrokokoo (1830-1870), uusklassismi (1860-1890) uus-Ludvig-XVI:n tyyli (Ruotsissa uuskustavilaisuus), uusrenessanssi (1870-1900), uusbarokki. Niiden ohella syntyi kansallisaatteiden ja orientalismin sävyttämiä tyylejä. Suomessa uustyylit vaikuttivat vielä 1900-luvun alussa. Tietomäärältään laaja teos Suomen antiikkiesineet, Kertaustyylit esittelee näitä tyylejä esineryhmittäin, historian vastaavia päätyylejä peilaten.


Kertaustyylit Suomessa – kodin esineistö yleistyy
Päätoimittaja Kari-Paavo Kokin mukaan kertaustyylejä pidettiin pitkään vain menneiden tyylikausien sieluttomana kopiointina. Nykytutkimuksen mukaan kertaustyylit olivat kuitenkin uutta luovia tyylejä, johon innostus haettiin menneisyydestä. Teollisen valmistamisen myötä tavaroiden hinnat laskivat ja yhä useampi pystyi hankkimaan korkeatasoisia esineitä kaunistaakseen kotiaan ja viihtyäkseen siellä. Esimerkiksi galvaanisen hopeoinnin myötä uushopeiset kahvikalustot korvasivat aidot ja olivat vielä kohtuuhintaisia. 1800-luvun lopulla tyylejä saatettiin sekoittaa keskenään, jolloin syntyi ennen näkemättömiä, jopa kokeellisia uusia esineitä, kertoo Kokki.
1800-luvun puolivälissä vauras porvaristo ja yläluokat keräsivät kallisarvoisia kokoelmia, joista monet ovat säilyneet arvostettuina museokokoelmina. Tällaisia ovat esimerkiksi Paul ja Fanny Sinebrychoffin kokoelma Helsingissä. Varsin suuri osa antiikkikauppojen tämän päivän esineistöstä on peräisin1800-luvun loppupuolelta, ja huomattava osa niistä on kotimaisten huonekaluliikkeiden ja lasitehtaiden valmistamia.
3.5.2006 TIEDOTE W+G

Suomen antiikkiesineet -sarjan osa Kertaustyylit kertoo runsauden ajasta

1800-luvun puolivälin jälkeinen kertaustyylien jakso oli monella tapaa mielenkiintoinen Suomen historiassa, kertoo Suomen antiikkiesineet -sarjan (Weilin+Göös) päätoimittaja, museonjohtaja Kari-Paavo Kokki. Pitkä rauhan aika toi maahamme vaurautta. Sääty-yhteiskunta oli väistymässä kansalaisyhteiskunnan tieltä. Merkittävin muutos oli siirtyminen käsiteollisuudesta tehdasvalmisteisiin esineisiin. Kun esineiden määrä kasvoi ja hinnat halpenivat, seurasi, että kertaustyylien aika oli myös runsauden ja jopa liioittelun aikaa.


Suomen antiikkiesineet -sarjan tuore osa Kertaustyylit (327 s.) esittelee laajoin, asiantuntevin tekstein ja kuvin uusgotiikan, uusrokokoon, uusbarokin, uusrenessanssin ja uusempiren kukoistuksen kautta. Kirjan lähes 500 kuvaa tuovat aikakauden elävänä ja hämmästyttävänä silmien eteen.

Nimi kertaustyyli paljastaa, että uusi tyyli lainaa jotakin aiemmasta päätyylistä, kuten uusrokokoo rokokoosta. Kertaustyylit sijoittuivat esinekulttuurissa suunnilleen vuosille 1850–1895. Tyylit sekoittuivat usein toisiinsa, joten yhdessä ja samassa esineessä saattoi olla piirteitä useistakin tyyleistä.


Kertaustyylit-kirja esittelee keräilijän suosikkeja
’Kertaustyylit’ esittelee sarjan jo valmiiden osien ’Renessanssista rokokoohon’ ja ’Kustavilaisuudesta empireen’ tavoin kodin esineistöä, huonekaluja, keramiikkaa, valaisimia, uuneja sekä ajan muita käyttöesineitä. Uusimmassa kirjassa esineisiin tutustutaan esineryhmittäin, kun aiemmissa osissa se tapahtui tyylisuunnittain. – Uusi ratkaisu antaa mahdollisuuden tutustua aikakauden esineistöön monipuolisemmin ja laajemmin, sanoo Kokki. Kirja on toimituskunnan mukaan ensimmäinen aikakautta näin kattavasti kuvaava teos. Kertaustyyleihin suhtautuminen on ollut Suomessa hyvin ankaraa, ja kertaustyyleille on jopa nyrpistetty nenää. Viime aikoina Suomessa kuten Ruotsissa ja muuallakin Euroopassa on herännyt kiinnostus aikakautta kohtaan. Sarjan neljäs ja viimeinen osa ’Jugendista modernismiin’ ilmestyy aivan vuoden lopulla, samoin erillinen hakemisto, joka sisältää lisätietoa myös mestareista, leimoista ja merkinnöistä.
5.10.2005 TIEDOTE W+G

Suomen antiikkiesineet -sarja etenee kustavilaisuudesta empireen

Rokokoon leikittelevä lennokkuus ja rönsyilevä muotokieli vaihtuivat 1700-luvun lopun Euroopassa uusklassismiin, joka sai Kustaa III:n vaikutuksesta Ruotsi-Suomessa oman kustavilaisen tyylinsä. - Kuningas Kustaa III:n henkilökohtainen kiinnostus kulttuuriin oli merkittävää koko aikakaudelle, vahvistaa Suomen antiikkiesineet -teossarjan ja sen tuoreen osan Kustavilaisuudesta empireen (320 s. Weilin+Göös) päätoimittaja, museonjohtaja Kari-Paavo Kokki.

 
Suomen antiikkiesineet on Weilin+Göösin neliosainen suurteos, jonka ensimmäinen osa Renessanssista rokokoohon ilmestyi keväällä. Nyt ilmestynyt toinen osa Kustavilaisuudesta empireen kuvaa uusklassismin tyylisuuntia ja niille tyypillisiä tunnusmerkkejä, kuten asumiskulttuuria, käyttöesineistöä, pukumuotia ja koruja. Kirja opastaa lukijaa myös tunnistamaan esineiden alkuperää kertomalla esineiden historiallisesta kehityksestä ja osoittamalla niille tyypillisiä piirteitä, joita yksityiskohtaiset kuvat ja piirrokset selventävät.

Kustavilaisuus on ranskalaisuudestaan huolimatta hyvin ruotsalainen tyyli
1700-luvun lopun Ruotsi-Suomessa huonekalujen ja astioiden linjat suoristuvat ja värimaailma tummenee. Ajan tyylisuunta suosii aiempaa hillitympiä koristeita. Monet kustavilaisuuden ajalta säilyneet kartanot todistavat, miten ennen asuttiin. Sisustuksessa valo on tärkeä. Tavanomaisin valolähde on uunista säteillyt valo tai yksinkertainen kynttilänjalka, vaikka kristallikruunu tekee jo tuloaan säätyläisperheissä.
Huonekalut sijoitetaan mielellään yhä seinävierille, mutta saleissa ja förmaakeissa alkaa olla sohvaryhmiä, seinillä kuparipiirroksia ja muotokuvia. Käyttövälineistökin runsastuu. Kuparinen kahvipannu tai rautapata yleistyvät, samoin lasit ja syömävälineet.
Kun Tukholmasta kulkeutuu Suomeen korkealuokkaisia esineitä, omaksuvat käsityöläiset nopeasti uudet vaikutteet. Mm. Loviisan, Heinolan ja Iitin suunnalla kehittyy omaperäisiä kustavilaisia suuntauksia. Hopean, peilien ja pukeutumismuodin alueella seurataan kuitenkin tarkasti pääkaupungin esikuvia. Kustavilaisen tyylikauden piirteitä tunnistaa kansanomaisessa esinekulttuurissa 1900-luvun alkuun saakka.


Empiren aikana seurustelutavat muuttuvat

Uusklassismin myöhempi vaihe muuttuu empireksi melkein huomaamatta. Huonekalujen muodot kevenevät ja värit vaalenevat ja erityisesti vaaleanharmaat värisävyt yleistyvät. Empire saa puhtaimman muotonsa hovien ja säätyläisten huoneissa. Kun ompelu- ja kirjoituspöydät yleistyvät porvariston kodeissa, löytävät myös sfinksit, faraot ja kleopatrat paikkansa suomalaisessa sisustuksessa. Uusklassismin muoto ja värimaailma jatkavat vaikutustaan ja ilmenevät empirismin kaudella suorina linjoina, erilaisina pylväsaiheina ja pronssikoristeiden suosimisena, esimerkkeinä mm. Joensuun kartano, Valtioneuvoston linna ja Helsingin yliopiston juhlasali.

Laaja asiantuntijajoukko yhteistyössä
Suomen antiikkiesineet -sarja kattaa ajanjakson 1500-luvulta 1970-luvulle. Sarjan päätoimittajan Kari-Paavo Kokin lisäksi kirjoittajina on noin 30 hengen joukko kulttuuri- ja taidehistorian asiantuntijoita, tutkijoita ja konservaattoreita. Kokin lisäksi myös muut toimituskunnan jäsenet, antiikkikauppias, vapaaherra Arthur Aminoff, antiikkikauppias Bernt Morelius, museonjohtaja Marketta Tamminen ja sisustusarkkitehti Tauno Tarna toimivat sarjan asiantuntijoina ja kirjoittajina. Teoksen valokuvat ovat usein isokokoisia ja uusia, Katja Hagelstamin teossarjaan kuvaamia. Kuvien välityksellä lukija pääsee kurkistamaan harvinaistakin esineistöä. Sarjan toimituksesta vastaa WSOY:n toimituspäällikkö Ritva Forslund ja graafisesta ilmeestä Olavi Hankimo.

Seuraava osa Kertaustyylit ilmestyy keväällä 2006. Teos kuvaa uusrenessanssin, uusrokokoon ja uusgotiikan tyylikausia. Osa Jugendista modernismiin ilmestyy syksyllä 2006 ja nostaa jugendin ohessa esille art decon, funktionalismin ja modernismin. Esineistön ohessa sarja kertoo eri vuosisatojen kehittyvästä Suomesta, väestön kehityksestä, hallitsijoista sekä yhteiskunnallisesta ja teollisesta kehityksestä.
Jokaisen kirjan loppuun on koottu kirjallisuusvinkit ja aakkosellinen hakemisto. Sarja sisältää myös malleja tekijöiden signeerauksista ja esineiden leimat. Vastaavan laajuista esinehistoriaa ei Suomessa ole aiemmin julkaistu.
20.6.2005 TIEDOTE W+G

Suomen antiikkiesineistä laaja tietoteos

Weilin+Göösin uusi neliosainen Suomen Antiikkiesineet -sarja ja sen ensimmäinen osa Renessanssista rokokoohon (320 s.)saavat syksyllä jatkoa. Sarjan päätoimittajan, museonjohtaja Kari-Paavo Kokin mukaan ihmiset ovat selvästi kiinnostuneita vanhoista esineistä. − Melkein jokaisella on kotonaan jokin vanha huonekalu tai esine, joka sitoo perheen historiaan. Antiikkiesineiden kautta monet nykypäivän tavat ja perinteet saavat selityksensä.

Uusi sarja perehdyttää antiikkiesineiden maailmaan laajasti ja perusteellisesti. Teos esittelee eri aikakausien tyylisuuntia ja esineitä, niiden tekijöitä ja materiaaleja. Sarja opastaa lukijaa tunnistamaan esineiden alkuperää antamalla tietoa niiden historiallisesta kehityksestä ja osoittamalla niille tyypillisiä piirteitä, joita yksityiskohtaiset kuvat ja piirrokset selventävät.

Kuva: © Katja Hagelstam.
Pöytäkello. Ilmajoki. 1700−1800-lukujen vaihde.
Pohjanmaan museo. Vaasa.
Kellot ja kellosepät yleistyivät Suomessa 1760-luvulla yleisen vaurastumisen myötä. Kuvan pöytäkellon on valmistanut Jacob Johansson Könni (1774-1830). Hän oli opissa Kristiinankaupungissa ja hänestä tuli taitava kelloseppä.
Könni valmisti monimutkaisia kalenterikelloja ja taskukelloja. Kellon rokokoomuoto perustuu ranskalaisten pronssikelloihin.

Esineitä 1500-luvulta nykypäivään
Suomen antiikkiesineet -sarja kattaa ajanjakson 1500-luvulta 1970-luvulle. Ensimmäisen osan Renessanssista rokokoohon jälkeen ilmestyvät osat Kustavilaisuudesta empireen (2005), Kertaustyylit (mm. uusrenessanssi, uusrokokoo, uusgotiikka, 2006) ja Jugendista modernismiin (2006). Esineistön taustaksi kirja esittelee tietoa eri vuosisatojen kehittyvästä Suomesta ja väestön kehityksestä, hallitsijoista sekä yhteiskunnallista ja teollista kehityksestä.


Renessanssia, barokkia ja rokokoota

Suomen Antiikkiesineet -sarjan aloittava osa Renessanssista Rokokoohon kertoo renessanssin, barokin ja rokokoon tyylisuunnista 1500-, 1600- ja 1700-lukujen Suomessa. Kirja esittelee kronologisesti kunkin tyylisuunnan ja ajalle tyypillisiä esineitä ja tunnusmerkkejä, kuten asumiskulttuuria, pukumuotia ja koruja. Barokkia koskevassa jaksossa kuvataan esimerkiksi ajan kalustusta, peilejä, kaappeja, pöytiä, tuoleja ja valaistusta, samoin tapetteja, kankaita, kelloja, juhla-aterian järjestelyjä ja kattausta, fajanssia ja hopeita.

Alan asiantuntijat tekijöinä
Sarjan päätoimittaja Kari-Paavo Kokki toimii Heinolan kaupunginmuseon museonjohtajana ja on tullut monille tunnetuksi mm. Glorian Antiikin päätoimittajana (2001−2002). Sarjan toimituskuntaan kuuluvat myös antiikkikauppias, vapaaherra Arthur Aminoff, antiikkikauppias Bernt Morelius, museonjohtaja Marketta Tamminen ja sisustusarkkitehti Tauno Tarna.
Toimituskunnan ohessa kirjoittajina on joukko kulttuuri- ja taidehistorian asiantuntijoita, tutkijoita ja konservaattoreita. Valokuvat ovat valtaosin uusia, Katja Hagelstamin teossarjaan kuvaamia. Kuvien välityksellä lukija pääsee kurkistamaan harvinaistakin esineistöä.
Jokaisen osan loppuun on koottu kirjallisuusvinkit ja aakkosellinen hakemisto. Neljäs osa sisältää myös malleja tekijöiden signeerauksista ja mm. esineiden leimat.

Antiikkiesine väylä kulttuurihistoriaan
Sarjan päätoimittaja Kari-Paavo Kokille yksittäinen esine on myös väylä kulttuurihistoriaan. − Vanhoissa esineissä näkyy entisaikojen mestareiden kädenjälki, ja tämän päivän designerit etsivät vastaavaa ilmaisua omalle luovuudelleen.
« takaisin
BONNIER
Books Finland
 © 2006 Wicanda Oy | Käyttöehdot | Palaute